Huippu-urheilija ja kuluttaminen

Vieraileva bloggaajamme Sami “Musti” Jauhojärvi kirjoittaa aiheesta huippu-urheilija ja kuluttaminen. Mikä on omia valintoja ja mihin voi itse vaikuttaa? Ja mikä kaikki vaikuttaakaan urheilijan valintoihin.

Sami Jauhojärvi viihtyy nykyään paljon kotona perheen seurassa.
Uran jälkeen Samilla on ollutenemmän vapaata aikaa kotona perheen kanssa

Urheilu-urani aikana pohdin useasti onko huippu-urheilijoille tulevassa tavaran määrässä mitään järkeä, ja voisinko jotenkin muuttaa kumppaniyritysten ajatusmaailmaa antamallani palautteella. Kilpailu huipulla oli erittäin tiukkaa, minkä vuoksi välineillä ei voinut antaa tasoitusta kilpailijoille prosentin kymmenystäkään. Menestymisen mahdollistamiseksi urheilijalle ei juurikaan annettu vaihtoehtoja kulutuskäyttäytymiseen, sillä jokainen prosentin osa tekemisestä piti olla viilattuna huippuunsa. Oma energian kulutukseni oli aktiiviuran aikana myös huipussaan, vaikkakaan sitä kulutusta ei mitattu kilowateissa vaan kilokaloreissa. Myös matkustustavoissa joustaminen oli haastavaa tuloksen optimoimisen kannalta. Uran lopettamisen jälkeen tilanne on onneksi muuttunut, vaihtoehtoja on huomattavasti paljon enemmän, mutta opettelua se on vaatinut.

Matkustaminen on osa urheilijan arkea

 Kiertäessäni maailmancupia jouduin lentämään paljon, sillä se oli ”tehokkain” matkustusmuoto. Lentomäärääni lisäsi myös se, että asuin suurimman osan huippu-urastani Pohjois-Suomessa, jonne nopein tapa matkustaa oli lentokone. Käytännössä talven aikana viikkotahti oli seuraavanlainen: torstaina kotoa aamun varhaislennolla Helsingin kautta kohti maailmancup-paikkakuntaa, sunnuntai-iltana takaisin Helsinkiin ja maanantai-aamun lennolla takaisin kotiin. Pohjoisen hiihtäjien piti yleensä yöpyä Helsingissä sunnuntain ja maanantain välinen yö iltayöhön ajoittuneen saapumisen takia, sillä kaikki pohjoisen lennot olivat jo ehtineet lähteä.

Maajoukkuevalinnat seuraavan viikonlopun kisoihin julkaistiin monesti maanantaina aamupäivällä ja lähtö reissuun oli taas torstaina. Joukkue siis julkaistiin juuri edellisestä reissusta kotiutumisen jälkeen. Jos kisojen välissä mieli käydä kotona muutakin kuin kääntymässä ja pyykit pesemässä, niin lentokone jäi ainoaksi tuloksen tekemisen kannalta järkeväksi vaihtoehdoksi matkustaa. Nykyään omaa matkustamista pystyy onneksi suunnittelemaan hieman pidemmällä aikavälillä, jolloin vähemmän ympäristöä kuormittavat matkustusvaihtoehdot voi myös ottaa huomioon. Tällekin vuodelle olen matkustanut junalla pohjoiseen useammin kuin koko hiihtourani aikana yhteensä!         

Sami Jauhojärvi toimii Loisteen energialähettiläänä ja valmentaa nuoria hiihtäjiä

Aina ei voi valita itse

Huippu-urheiluun olennaisena osana liittyy tuotteiden testaaminen ja kehittäminen, sekä tietenkin omien yhteistyökumppaneiden tuotemerkkien esille tuominen. Useasti minusta tuntui, että meille lajimme huipuille tulevan tavaran määrää olisi voinut vähentää aika reippaastikin. Meidän piti olla aina ”edustuskelpoisia”, eli käyttämiemme, mediassa näkyvien tuotteiden tuli olla priimakunnossa ja malliston tuoreinta päätä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että täysin käyttökelpoisia tuotteita, esimerkiksi vaatteita, korvattiin uusilla, jos ne olivat vaikkapa nukkaantuneet tai tuotemerkin logo oli kulunut merkin edustajan mielestä edustuskelvottomaksi.

Mustin asenteet juontuvat lapsuudesta

Tässä esilläolohysteriassa on valtava kontrasti siihen mistä pikku-Musti aikanaan ponnisti maailmalle. Muistan edelleen lapsuudestani kuinka urheilukamppeet ostettiin kasvunvaralla, ja ne tosiaankin kulutettiin loppuun asti. Tai ainakin niin pitkään, kun ne mahtuivat päälle. Eikä kaikkia vaatteita edes ostettu kaupasta, vaan äitini neuloi minulle osan kamppeista, mm. ne tummansiniset, yksiväriset trikooshortsit, jotka eivät tosiaankaan herättäneet ihannointia kanssakilpailijoissani 90-luvun puolivälin neonloisteessa, mutta joilla pingoin juoksukisojen voittoon useammankin kerran.

Olen siis pienestä pitäen tottunut kuluttamaan kamppeet ja vaatteet loppuun asti, mikä näkyi myös kulutuskäyttäytymisessäni maajoukkueuran aikana. Kun meille tuli uusia varusteita, en tosiaankaan avannut kaikkia paketteja heti, vaan otin käyttöön vain ne kamppeet, joita varmasti tiesin tarvitsevani. Loput laitoin ns. jemmaan pahan päivän varalle. Sen takia minun ei ole juurikaan tarvinnut ostaa urheiluun liittyviä kamppeita urani jälkeen. Sama varusteiden loppuun käyttäminen jatkuu edelleen: kun vaate on niin kulunut, että sillä ei viitsi enää ihmisten ilmoilla liikkua, niin se menee remppakamppeeksi, muuhun hyötykäyttöön (mm. pyörän puhdistamiseen tarvii rättejä) tai loppusijoituskohteeseensa tekstiilijätteeksi. Muutenkin menen mieluummin varusteissani käyttömukavuus kuin muoti edellä, ja mikäpä onkaan mukavamman tuntoinen päällä kuin lähes loppuunsa hieraantunut lempivaate.

Urheilija tarvitsee energiaa eli ruokaa

Kuten aiemmin totesin, huippu-urheilijana energiankulutukseni oli tapissaan kaloreilla mitattuna. Päivittäinen kulutukseni harjoituskaudella oli yli 5000 kcal päivässä, mikä on noin kolminkertainen määrä tavalliseen tallaajaan verrattuna. Polttoainetta siis kului, ja sitä tuli myös syötyä järkyttävän isoja määriä. Ravinnon suhteen tein paljon valintoja, ja suosin kotimaisia tuotteita niin paljon kuin se mahdollista oli. Johtoajatuksena tässä ei ollut pienempi hiilijalanjälki, sillä sen laskemiseen minun tietoni ja matemaattinen kykyni ei riittänyt, vaan puhtaiden raaka-aineiden saanti ja suomalaisten työn tukeminen

“Olisinko voinut tehdä jotain toisin?”

Uran lopettamisen jälkeen olen pohtinut miten olisin voinut urani aikana muuttaa energiankulutustani muuten? Matkustamista olisi toisaalta voinut vähentää, ja esimerkiksi jäädä Keski-Eurooppaan kisaviikonloppujen väliseksi ajaksi kotiin lentämisen sijaan. Vilkkaasta aineenvaihdunnasta johtuen huoneiston lämpötilaa olisi voinut laskea suosiolla pari astetta, sillä kuljin pääasiassa pelkästään bokserit jalassa kotona, sen verran kuuma kroppa minulla uran aikana oli 😉 Lämpötilan laskemiseen oli kuitenkin vaimollakin sanansa sanottavana. Saunoin harvakseltaan, sillä iltapäivän harjoituksen jälkeen oli aina kiire ruokapöytään energiavarastoja täydentämään. Muutenkaan kahden treenissä hikoilun ja niiden jälkeisten suihkukertojen jälkeen illan sauna ja suihku ei ollut houkuttelevin ajanviettotapa. Peseytymiseen en tuhlannut energiaa ylettömän paljoa, sillä en koskaan ole rakastanut pitkiä, kuumia suihkuja, vaan suosinut haaleaa, tai saunan jälkeen jääkylmää, suihkua.

Lyhyet matkat helpottavat arkea

Urani aikana asuin myös niin lähellä suorituspaikkoja, että siirtymisiin ei kulunut juurikaan energiaa. Harjoituskaudella pystyin pääosin lähtemään treeneihin suoraan kotiovelta. Talvella toki jouduin suksineni siirtymään autolla ladun varteen.

Eettiset valinnat kulkevat Mustin mukana

Urani aikana olin niin sanotusti ravintoketjun huipulla, sillä kaikki minulle tulleet välineet ja varusteet edustivat kuuminta hottia ja tuotekehityksen kärkeä. Huippulaadukasta tavaraa, joiden ominaisuudet ja kesto olivat myös huippuluokkaa. Uran jälkeen, ja jo sen aikana, olen monta kertaa todennut vanhan viisauden pitävän edelleen paikkansa: köyhällä ei ole vara ostaa halpaa! Minusta eettisesti paras kulutusvalinta on ostaa laadukkaita ja kestäviä tuotteita. Niistä on yleensä iloa pidempään, vaikka ne hankintahetkellä kustantaisivatkin hieman enemmän. Ja pitkässä juoksussa ne tulevat myös halvemmaksi, kun tuotteita ei tarvitse korjata tai uusia rikkoontumisen vuoksi niin usein. Monet tuotteet on tehty helpottamaan arkea ja työn tekoa, mutta ihmiset voisivat oikeasti miettiä tarvitsevatko he oikeasti kaikkea hankkimaansa tavaraa. Ainakin omalta osaltani voin todeta, että tavaran määrästä päätellen minulla on ihan liikaa säilytystilaa. Tai sitten en vain osaa heittää mitään käyttökelpoista pois, vaan säästän pahan päivän varalle ajatuksella ”kyllä aika tavaran kaupitsee”. Kieltämättä olen luonteeltani ”kaikelta varalta” tyyppi.

Esimerkin voima

Nykyaikainen kulutushysteria on jatkunut vasta pari vuosikymmentä, käytännössä ilmiö on siis syntynyt ja voimistunut minun elinaikanani. Toivon todella, että omana elinaikanani näen sen myös laantuvan ja ihmisten tajuavan maapallon tuotannon ja luonnonvarojen rajallisuuden. Muutamassa vuosikymmenessä meillä on mahdollisuus tuhota ja kuluttaa kaikki se, mitä aikaisemmat sukupolvet, ja ihmisen esi-isät, ovat pystyneet säästämään käyttöömme vuosituhansien aikana. Valinta on minun lisäkseni myös sinulla. Ja usko tai älä, sinäkin toimit esimerkkinä jollekin!

Sami “Musti” Jauhojärvi toimii energiayhtiö Loisteen energialähettiläänä kertoen omasta arjestaan ja kannustamalla ihmisiä ajattelemaan läheistensä lisäksi ympäristöä. Olympiasähkö on lähellä hänen sydäntään.

Jaa artikkeli ja seuraa meitä
20

Arjen pieniä tekoja

Hiihtomaajoukkueessa minut tunnettiin erikoisista pohdinnoistani. Toisinaan niissä ei ollut muiden mielestä mitään järkeä, mutta usein kollegani kuitenkin jäivät mielenkiinnolla kuuntelemaan mitä päässäni tällä kertaa liikkuu. Toisinaan ne myös herättivät joukkueen jäsenet miettimään omia valintojaan ja omaa tekemistään. Pohdinnat alkoivat kysymyksellä: ”oletteko ikinä miettineet…?”

Sami Jauhojärvi kierrättää jätteitä turvatakseen lapsilleen puhtaan luonnon tulevaisuudessa.
Blogimme vieraileva kirjoittaja Sami “Musti” Jauhojärvi kierrättää jätteitä ihailtavan aktiivisesti.

Aiheita miettimiselle saattoivat olla esimerkiksi paljonko maailman ravintoloihin ja hotelleihin on sävelletty taustamusiikkia. Tai mitä jos kaikki maailman kaatopaikkojen roskat siirrettäisiin yhteen kasaan; kuinka iso läjä se olisi ja olisiko sillä massapisteellä vaikutusta maapallon pyörimiseen? Entä jos aurinko sammuisi, mitä tekisitte viimeiset hetket ennen kuin maapallosta tulisi niin kylmä, ettei täällä enää voisi asua?

Oletteko ikinä miettineet kierrättämistä ja sen vaikutuksia? Kuinka pienillä teoilla voi lopulta olla merkitystä? Olen kuullut monen ihmisen sanovan, ettei kierrättämisellä tai omilla ekologisemmilla valinnoilla Suomessa ole mitään merkitystä, koska suurin osa maailman jätteestä ja saasteista tulee isoimmista teollisuusmaista. Minun mielestäni jokaisella valinnalla on merkitystä! Oman esimerkkinne rohkaisemana joku tuttavanne saattaa alkaa tehdä samanlaisia valintoja, ja muuttaa vähitellen kulutustottumuksiaan oikeaan suuntaan. Lopulta perhosvaikutus saattaa olla niin suuri, että koko maailma alkaa ajatella pallomme tulevaisuutta.

Oletteko ikinä miettineet paljonko maailman merissä on muovia? Tai paljonko ylipäänsä maailmassa tuotetaan muovia vuosittain? Vastauksia löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta: muovia tuotettiin vuonna 2016 396 miljoonaa tonnia eli 53 kg jokaista maailman ihmistä kohden! Maailman meriin tästä muovituotoksesta päätyy noin 10 % vuosittain. Oletteko ikinä miettineet, mitä tapahtuisi, jos tämä määrä saataisiin kierrätettyä? Onneksi Suomessa on kehittynyt kierrätysjärjestelmä ja omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa maapallon saastumiseen.

Muovia kertyy maailman meriin jopa 10 %:a kaikesta tuotetusta muovista.
Muovia kertyy maailman meriin noin 10 % kaikesta tuotetusta muovista.

Miten minusta sitten tuli jätteiden kierrättäjä? Siten, että vaimoni ilmoitti eräänä päivänä, että kierrätysmahdollisuus jätepiirissämme on parantunut ja kirjoitti roska-astioiden kylkeen, mitä mihinkin astiaan kuuluu: muovi, energiajäte, metalli, lasi, kaatopaikka, biojäte, keräyspaperi, pahvit, paristot, lamput, lääkkeet, sekaelektroniikkaromu ja viimeisimpänä keräysvaate. Osa lajittelusta oli jo tuttua ennestään, mm. ongelmajätteet, pantillisten pullojen ja tölkkien kierrätyksestä puhumattakaan. Se on ollut nuukalle miehelle itsestään selvyys jo pienestä pitäen.

Kierrättämisen aloitusta helpotti merkittävästi jäteyhtiöltä tullut opasvihkonen, jossa opastetaan selkein esimerkein mitä mihinkin saa laittaa. Esimerkiksi muovien osalta  pakkausmerkinnät ovat selvästi näkyvillä, ja ainoastaan numero 3 eli PVC, kuuluu sekajätteeseen. Melko monesta kotimaisesta pakkauksesta löytyy muuten selkeät kierrätysohjeet, kunhan vain lukee pienenkin präntin. Kierrätyksen aloittaminen vaati hieman totuttelua, ja välillä tukea piti hakea atk-maailmasta ja käydä tutkimassa sieltä jätteelle oikeaa astiaa.

Ps. lajittelusta löytyy selkeää opastusta osoitteesta hsy.fi/jateopas ja jäteopas-sovellus on ilmaiseksi ladattavissa myös älypuhelimeen!

Sami Jauhojärvi on Loisteen energialähettiläs ja kirjoittaa kuulumisiaan blogiimme. Sami kierrättää ahkerasti ja opettaa lapsetkin samaan.

Jaa artikkeli ja seuraa meitä
20

Hiihtäjälegenda Sami Jauhojärvi: ”Viemme roskat kierrätykseen pyörän peräkärryssä”

Suomen luonto on antanut entiselle kilpahiihtäjälle Sami Jauhojärvelle paljon. Menestyksekäs ura alkoi Ylitornion metsistä, ja luonnossa hän edelleen lataa akkuja, purkaa energiaa, metsästää ja kalastaa. ”Jokainen meistä voi vaikuttaa arjen hyvillä valinnoilla siihen, että puhdas luonto säilyy jälkipolvillekin”, Loiste Energian energialähettiläs sanoo.

Huippuhiihtäjä Sami Jauhojärvi, 37, on nähnyt matkoillaan jylhiä vuoria ja kaunista luontoa, mutta Lapin Kilpisjärveä hienompaa paikkaa ei maailmassa ole.

Entinen kilpahiihtäjä, Sami Jauhojärvi toimii Loisteen energialähettiläänä ja lupaa tuoda energiaa meidän kaikkien omaan arkeen.

”Tunne on käsittämätön, kun nousen suksilla tunturiin ja lähden hiihtämään kohti Haltia. Suomen korkeimman tunturin laella tunnen olevani Suomen ja lähes maailman katolla. Ympäröivä rauha ja huipulta aukeava avaruus ovat jotain uskomatonta.”

Ylitorniolla elämänsä ensimmäiset 23 vuotta asunut Jauhojärvi tunnetaan menestyksekkään hiihtouransa lisäksi vahvasta luontosuhteestaan. Nykyisin hän asuu Lahden kupeessa Hollolassa opettajavaimonsa Lauran ja poikiensa Oivan, 7, Alpon, 3, sekä puolivuotiaan Elvi-tyttärensä kanssa ja haluaa siirtää luonnon kunnioituksen lapsilleenkin.

”On tärkeää, että jätämme tuleville sukupolville perinnöksi puhtaan luonnon – ja että tulevaisuudessakin olisi vuodenajat ja lunta talvisin. Jokainen meistä voi vaikuttaa asiaan ja tehdä arjen hyviä valintoja”, Loiste Energian brändilähettiläänä toimiva Sami Jauhojärvi sanoo.

”Haluan opettaa lapsilleni luonnon arvostusta”

Entinen maastohiihtäjä jos kuka tietää, että luonto on paras paikka ladata akkuja ja purkaa energiaa. Sami Jauhojärvi on kulkenut luonnossa pikkupojasta lähtien: samoillut, hiihtänyt, lenkkeillyt, metsästänyt, kalastanut sekä poiminut marjoja ja sieniä.

”Haluan opettaa lapsenikin liikkumaan luonnossa. Oleellista ei ole vain se, että luonnosta pitäisi saada konkreettista hyötyä. Siellä myös näkee, että eläimillä on asiat hyvin ja osaa arvioida erilaisia maastoja, metsiä ja luonnon merkkejä – se on arvokasta”, hän pohtii.

Jauhojärven mukaan jokamiehenoikeutemme ovat ainutlaatuinen asia.

”Ne nousevat erityisen suureen arvoon maailmalla liikkuessa. Esimerkiksi sienten poimiminen saattaa olla monessa maassa kiellettyä, mikä tuntuu meistä suomalaisista ihan hullulta.”

Hän muistuttaakin, kuinka onnekkaita olemme, kun puhtaat metsät ja kansallispuistot ovat jokaista lähellä.

”Alpeilla mennään gondolihissillä ensin ylös vuoristoon, Lapissa jokainen voi itse päättää, mihin suuntaan lähtee. Mikä siinä on hiihdellessä, kun kevätaurinko paistaa, on sopiva hankikanto, riekot ovat soitimella ja kotka lehahtaa yläpuolella. Jatkat järven jäälle ja tiedät, että siellä on taimenta ja rautua järvi täynnä. Sitä luonto puhtaimmillaan on.”


Sami Jauhojärvi sanoo, että arjen pienet teot ratkaisevat. ”Meillä lamput eivät pala turhaan eikä telkkari ole päällä, jos kukaan ei sitä katso. Myös kotimme huonelämpötilaa on mietitty niin, että kaikilla on hyvä olla, mutta jo parin asteen vähentäminen laskee energiankulutusta.”

”Kolmevuotias poikanikin osaa jo kierrättää”

Keväällä 2017 Sami Jauhojärvi jätti kilpaladut taakseen. Nykyisin hän nauttii eniten, kun saa viettää tavallista perhearkea. Hiihtäjälegenda ei järjestä lapsilleen mitään ”sirkustemppuja”, vaan touhuaa heidän kanssaan mieluummin vaikka yhdessä pihalla.

”Ei ole olemassa laatuaikaa, on vain aikaa. Sitä kuuluisaa omaa aikaa en tarvitse: minulle oma aika on aikaa perheen kanssa. Sain olla itsekseni riittävästi hiihtäjän ammatissa – hotelleissa sai nimittäin maata. Kilpaurheilijan ammatti oli hieno elämänvaihe, mutta nyt on vielä hienompi vaihe menossa.”

Jauhojärvi kertoo, että perheen arkirutiineihin kuuluu vahvasti esimerkiksi kierrättäminen.

”Meiltä löytyy kymmenkunta erilaista roska-astiaa. Se on ihan itse opeteltu juttu, sillä minun tai vaimoni lapsuudenkodeissa ei aikoinaan niin laajasti kierrätetty.”

Ennen kuin Jauhojärvet muuttivat vuonna 2015 nykyiseen omakotitaloonsa Hollolaan, he asuivat Rovaniemellä ja Lahdessa. Sami Jauhojärvi oppi kierrättämään jo pohjoisessa, kun taloyhtiön pihalla oli siihen mahdollisuus.

”Nyt kierrätämme muovit, paperit, pahvit, kompostoitavan jätteen, lasin, metallin, patterit, lääkkeet… Keräämme autotallin yhteen nurkkaan roskat. Kun kasa on riittävän iso, tyhjennämme ne kierrätyspisteeseen.”

Perheellä on polkupyörään kiinnitettävä peräkärry, jonka Jauhojärvi lataa usein täyteen roskia ja pojat lähtevät viemään niitä.

”Lähimmälle kierrätyspaikalle on matkaa vain pari kilometriä. Mennessämme noukimme vähän roskia tien varresta. Ja totta kai pikkuherroja kiinnostaa, jos siellä on pantillisia tölkkejä tai pulloja. Pojat ovat sen ikäisiä, että he osaavat aika hyvin lajitella. Esimerkiksi kolmevuotias kysyy jo, että mihin roskiin mikäkin menee.”

”Urheilusponsoriksi voi ryhtyä kuka tahansa”

Sami Jauhojärvi sanoo miettivänsä nykyisin myös energiankulutustaan entistä tarkemmin. Oma talo lämpiää maalämmöllä. Sähkösopimuksena perheellä on Loisteen Olympiasähkö, joka on Loisteen ja Olympiakomitean yhteinen tuote: Loiste ohjaa jokaisesta käytetystä kilowattitunnista 2,5 prosenttia suoraan nuorten lahjakkaiden urheilijoiden olympiavalmennukseen.

Olympiasähkö ei maksa asiakkaalle ylimääräistä – urheilusponsoriksi voi siis ryhtyä helposti kuka tahansa. Jauhojärven mukaan on hienoa, että Loiste on mukana tukemassa nuoria urheilijoita.

”Suomessa urheilusponsorointia ei ole osattu tuotteistaa lähellekään yhtä hyvin kuin vaikka Ruotsissa, joka on siinä ihan pohjoismainen keulakuva. Olympiasähkön tyyppisiä tuotteita pitäisi olla enemmänkin: asiakas tietää selkeästi, että ostamalla tämän tuotteen tuen nuorisourheilua.”

Suomessa nuorisourheilu on pitkälti vanhempien rahapussista kiinni – ja vanhempien tulotasosta riippuen tasa-arvo-ongelmat voivat olla suuriakin.

”Kaikilla ei ole varaa harrastaa, ja seuratoiminnalla on rajalliset resurssit. Mitä enemmän seuratoiminta ja nuorisourheilu saavat tukea, sitä paremmin varmistamme sen, että meillä on menestyjiä myös tulevaisuudessa.”


Sami Jauhojärvi valmentaa 21-vuotiasta Aleksi Parttimaata, joka on asettanut tähtäimensä Pekingin vuoden 2022 talviolympialaisiin. ”Yhteistyömme alkoi toukokuussa 2018. Aleksi on ikäisekseen kypsä valmennettava, joka tuntee oman kroppansa ja osaa ajatella ja kyseenalaistaa asioita.” Roosa Vantaala, 17, tavoittelee hiihdossa nuorten kansallista kärkeä, jonka saavuttamiseen konkarin neuvot ja opit ovat tervetulleita.

”Opettelen kalenterin hallintaa”

Pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan muun muassa parisprintin olympiakultaa ja kahdesti MM-pronssia voittanut Sami Jauhojärvi ei ole suinkaan irtautunut hiihdosta – päinvastoin. Hän työskentelee Ylen hiihtolähetyksissä kommentaattorina, osallistuu luento- ja pr-tapahtumiin, tekee suksi- ja sauvatestejä sekä valmentaa Lahdessa asuvaa nuorta hiihtolupausta Aleksi Parttimaata.

”Kun lopetin kilpailemisen keväällä 2017, minulla oli nopeasti saman vuoden marraskuuhun asti sovittuna enemmän töitä kuin olin ajatellut koko vuoden aikana tekeväni. Olen vähän huono sanomaan ei, mutta harjoittelen kalenterin hallintaa. Jos minulla on päivä vapaata, siihen ei välttämättä tarvitse ottaa töitä. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin olen pystynyt pitämään viiden viikon kesäloman.”

Reissupäiviä Jauhojärvellä on edelleen, mutta nykyisin valtaosa niistä on kotimaassa.

”Koetan järjestää työni niin, että lähden varhain aamulla ja tulen illaksi kotiin. Lapsille on tärkeää, että olen kotona heidän mennessään nukkumaan. Minulla on 700 kilometrin raja, jolloin ajan vielä kotiin enkä jää yöksi hotelliin.”

Kuntoaan hän pitää yllä hiihtämällä, juoksemalla tai kotisalilla mutta ei enää pakolla tai verenmaku suussa. Pakko lähteä loppui kaksi vuotta sitten.

”Vaimo aina välillä ilmoittaa, että olisikohan syytä käydä lenkillä, kun pinna alkaa kiristää. Olen ymmärtänyt, että joskus 15 minuutiksikin kannattaa lähteä, siitä on jo hyötyä ja tulee hyvä mieli. Ennen mentaliteettini oli suurin piirtein, ettei alle kahden tunnin lenkkiä varten viitsinyt edes vetää kamppeita päälle.”

Jaa artikkeli ja seuraa meitä
20