Parhaat palvelut tehdään yhdessä

Energia-ala on mullistusten keskellä. Ilmastonmuutos ja digitalisaatio panevat pelikentän uuteen uskoon. Samalla syntyy tarve aivan uudenlaisille palveluille ja kumppanuuksille.

Ilmastonmuutos on osa jokaisen suomalaisen arkea. Kodeista ja kiinteistöistä tulee yhä älykkäämpiä. Uusi teknologia tuottaa niin paljon reaaliaikaista dataa, että sen hyödyntäminen ja kerääminen ja hyödyntäminen vaatii uusia innovaatioita.

Tämä mahdollistaa uusien tuotteiden ja parempien palvelujen kehittämisen. Tarvitaan myös uusia kumppaneita.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme erityisesti asumismukavuutta parantavia, energiankäytöltään älykkäitä tuotteita ja palveluja. Siksi olemme tällä hetkellä erityisen kiinnostuneita lämmitys-, biokaasu- ja energiansäästöratkaisujen kehittäjien kanssa”, sanoo Loiste-yhtiöiden toimitusjohtaja Reino Huusko.

Loiste-yhtiöiden toimitusjohtaja Reino Huusko

Loisteen kehitystä vauhdittavat lukuisat pilotti- ja yhteistyöhankkeet.

”Kumppaneilta edellytämme oman alansa syvällistä erikoisosaamista. Kaikki hyötyvät, kun kukin yhteistyössä oleva yritys keskittyy siihen, missä se on parhaimmillaan”

Hyvästä kumppanista saa energiaa

Tällä hetkellä Loisteella on useita strategisia kumppaneita. Niiden tehtävänä on huolehtia muun muassa Loiste-Yhtiöiden asiakaspalvelusta, taloushallinnosta ja mittausdatan tuottamisesta.

Sentraali hoitaa Loisteen asiakaspalvelua
Sentraalin asiakaspalvelijat ovat palvelleet Loisteen asiakkaita jo 15 vuotta

Yksi tärkeimmistä kumppaneista on Eniro-konserniin kuuluva Sentraali, joka vastaa Loisteen asiakaspalvelusta. Kumppanuus alkoi jo vuonna 2004. Yhteistyön kehittämisestä vastaava Sentraalin asiakaspäällikkö Mikko Luhtaniemi kertoo, että energia-alalla toimiminen edellyttää jatkuvaa oppimista ja alan seuraamista.

”Meidän on pystyttävä reagoimaan nopeasti esimerkiksi myrskyjen aiheuttamiin suurhäiriöihin sekä osattava vastata asiakkaiden kysymyksiin sähkön hinnan kehityksestä. Vastuumme on laajentunut koko kumppanuutemme ajan. Olemme oppineet muun muassa ennakoimaan paremmin muutoksia asiakaspalvelun kontaktimäärissä.”

Loisteen ja Sentraalin pitkän yhteisen historian aikana asiakkaiden kohtaamiseen on syntynyt myös uusia kanavia, kuten vaikkapa sosiaalinen media. Asiakaspalvelun toimivuuden varmistamiseksi yritysten on pitänyt reagoida muutoksiin kuluttajien tottumuksissa. Erityisesti kysymykset uusiutuvasta energiantuotannosta ovat lisääntyneet.

”Ilmastonmuutos ja teknologian kehitys tarkoittavat sitä, että meidän on oltava jatkuvasti aktiivisia ja pystyttävä reagoimaan koko toimialan muutoksiin”, Luhtaniemi pohtii ja jatkaa ”Jos tekisimme asiat samalla tavalla kuin neljätoista vuotta sitten, tuskin ansaitsisimme kumppanin roolia. Meidän on oltava jatkuvasti aktiivisia Loisteen toiminnan kehittäjiä ja pystyttävä reagoimaan koko toimialan muutoksiin”.

Jaa artikkeli ja seuraa meitä
20

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *