Vihreällä Olympiasähköllä kohti tulevaisuuden haaveita

Tänä talvena olemme saaneet nauttia lumesta ihan koko maassa ja myös eteläisimmässä Suomessa on päästy harrastamaan tauolla olleita talviurheilulajeja. Jotta valkoisista talvista voidaan nauttia myös tulevaisuudessa, täytyy luonnon monimuotoisuuden säilyä. Se vaatii meiltä kaikilta tämän päivän tekoja.

Loiste yhdessä Olympiakomitean kanssa mahdollistavat aidot ilmastoteot. Loisteen ja Olympiakomitean yhteinen tuote Olympiasähkö tuotetaankin jatkossa vain uusiutuvilla energialähteillä, ja sillä tuetaan nuorten lahjakkaiden urheilijoiden olympiavalmennusta.

Valkoiset talvet myös tuleville sukupolville

Huippu-urheilussa menestyminen vaatii kovaa työtä urheilijalta itseltään ja ympärille vahvan tuen: ihmisiä, jotka tukevat, kannustavat ja asettavat tavoitteita. Loisteen energialähettiläs, olympiavoittaja Sami Jauhojärvi valmentaa nuoria hiihtäjiä kohti huipputuloksia. Annetaanpa kokeneen huippu-urheilijan kertoa omista arvoistaan ja mietteistään ilmastonmuutoksesta.  

Mitä vihreät arvot merkitsevät sinulle, Sami? 

“Lapsuuden perheessäni ei juurikaan puhuttu vihreistä arvoista tai ymmärretty esimerkiksi luonnonsuojelun tärkeyttä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Onneksi koulussa ja oman mielenkiinnon vuoksi olen oppinut ymmärtämään vihreiden arvojen merkityksen maapallon tulevaisuuden kannalta. Nykyinen, länsimainen yhteiskunta kuluttaa luonnonvaroja hurjaa tahtia, minkä seurauksena mm. ilmastonmuutos on kiihtynyt.”

“Omilla valinnoillani pyrin osaltani vaikuttamaan siihen, että en ole kiihdyttämässä tätä kehitystä. Yksittäisen ihmisen teot ovat pieniä, mutta jokaisella teolla on merkityksensä. Mitä enemmän lähiympäristöstä löytyy esimerkkejä kestävästä kehityksestä, sitä varmemmin aate leviää myös asiaan vihkiytymättömille. Pyrin myös omalla toiminnallani kasvattamaan omista lapsistani ympäristötietoisia”, Sami kertoo.  

Miten uusiutuva energia mielestäsi tukee talviurheilua ja mahdollistaa nuorten harrastamisen?

“Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä uusiutuvalla energialla on merkittävä rooli. Kaikki ymmärrämme sen, että energian kulutus tulee vieläkin kasvamaan, vaikka vähemmän kuluttavia laitteita ja tekniikoita on kehitetty jo paljon ja edelleen kehitetään kiihtyvällä vauhdilla”, Sami Jauhojärvi pohtii.

“Verrattuna omaan lapsuuteeni on oikean talven saapuminen Pohjois-Suomessakin viivästynyt jo nyt noin kuukaudella! Jos ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, voi olla, että Lapissa viljellään ohran sijaan omenaa muutaman kymmenen vuoden päästä. Tällöin mm. hiihto metsässä tai luistelu luonnonjäällä on mahdotonta, jolloin nuorten harrastustoimintaa pitää muokata ilmastoon sopivaksi. Ja sen uskallan sanoa, että kaikki eivät ole kiinnostuneita juoksusta tai sisälajeista.”

Mitä vinkkejä sinulla on energisen talviloman viettoon? 

“Lomalla pitäisi pystyä ottamaan rennosti, jotta työn tai koulun aiheuttamasta stressistä ja väsymyksestä pääsee palautumaan. Sen vuoksi suosittelen, ettei koko loma ole yhtä suorittamista! Fantasioikaa, millainen olisi teidän unelmien loma valitsemassanne kohteessa ja miettikää realistisella aikataululla, mitä kaikkea ehditte haaveistanne loman aikana toteuttaa – jotta sinne jää aikaa myös rentoutumiselle.”  

“On tärkeää säilyttää oma päivärytmi mahdollisimman samanlaisena niin lomalla kuin arkenakin, jotta kroppa ei mene sekaisin rytmin muutoksesta ja päivittäinen energiataso säilyy hyvänä. Liikunta ja raitis ilma sopivassa määrin pitävät kropan virkeänä!”, vinkkaa Sami.

Vastuullinen tuotantotapa vaalii mahdollisuuksia elää ja harrastaa puhtaammassa ympäristössä ja meille jokaiselle se tarjoaa helpon tavan olla mukana ilmastotalkoissa.  

Jos haluat olla mukana tukemassa tulevien olympiaurheilijoiden polkua kohti huippua ja samalla osallistua ilmastotekoihin, se onnistuu valitsemalla uusiutuvan Olympiasähkön

Share

2 Responses

  1. Ehkä hieman Eksynkin Aiheesta, mutta “Mustille,” eli Samille ja Tietysti myös Muillekin, tätä Lukeville, ovat Yhtä Lahjakkaita, kuin Olympiaurheilijat, myös Paralympiaurheilijat, joiden Toimista Lisää, esim. Osoitteissa paralympia.fi aistisport.com ja Osoitteessa santasport.fi on myös niin Huippu-Urheilijan, kuin Valmentajankin Antti Latikan Haastattelu siitä, onko sittenkään sen Erityisryhmän Edustajan Valmentaminen, niin Hankalaa, kuin Kuvitellaan ja tuo Aistisport, Yrittää Järjestää Järjestyksessä toisen Näkövammaisten Jääkiekkoleirin, joten jos Loisteella, olisi Mahdollisuuksia näitä Tukea, niin Siitä Vain, sitä Yrittämään!

    • Kiitos palautteesta! Tavoitteenamme on mahdollisuuksien mukaan tukea mahdollisimman monipuolisesti eri ryhmiä. Olympiakomitea ja Paralympiakomitea tekevät yhteistyötä erityisesti olympialaisten ja paralympialaisten kisavalmisteluissa ja yli 80 paraurheilijaa harjoittelee urheiluakatemioissa ympäri Suomen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post comment

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial