En koe, että kierrättäminen tekisi minusta parempaa ihmistä tai maailman pelastajaa. Kierrättäminen on osa nyky-yhteiskuntaa, ja näin asian kuuluu olla – nyt ja tulevaisuudessa. Jos kerran kulutan, niin joudan myös lajitella jätteeni. Tarkoitukseni ei ole ostaa itselleni parempaa omaatuntoa kierrättämällä.
Blogimme vieraileva kirjoittaja Sami Jauhojärvi kierrättää aktiivisesti.
Sama asia on liittynyt pienestä pitäen henkireikääni; luonnossa liikkumiseen. Jos jaksan kantaa mukanani eväät reissulleni, jaksan myös kantaa jätteet takaisin. Valitettavan paljon roskia näkee myös metsissä ”keskellä ei mitään” eli niin kaukana, että itsekseen ne eivät sinne ole kulkeutuneet. Nykyään kerään metsästäessäni mm. haulikon hylsyt mukaani ja toimitan ne kotona jäteastiaan. Pieni asia, mutta seuraavalla kerralla kierrellessäni tuttuja eräreittejäni, minun ei tarvitse katsoa hylsyjätteitä mättäiden päällä. Välillä lajitteluintoni menee ajankäytöllisesti lähes turhamaisuuteen asti, kun kiskon lehdistä niittejä irti laittaakseni ne metallijätteeseen ja itse lehden keräyspaperiin tms.
Lapsikin oppii kierrättämään
Myös lapsemme ovat oppineet lajittelemaan jätteet esimerkin voimalla. Jopa 3-vuotias poikamme kysyy jätteitä roskiin viedessään, että mihin astiaan tämä kuuluu. ”Se kuuluu energiajätteeseen, siihen suurimman astian viereen…”, ja se suurin ja mahtavin on yllättäen muovijäteastia. Kaatopaikkajätteen määrä taloudessamme on romahtanut jätteen lajittelun tehostumisen myötä. Sitä varten on pienin astia, joka täyttyy noin kerran kuukaudessa tai harvemmin. Omilla valinnoilla olemme saaneet ainakin kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää vähennettyä merkittävästi. Kaatopaikat ovat myös ”oletteko ikinä miettineet?”-kysymyksen aihe. Mitä jos kaatopaikka sijaitsisi aivan oman asuntosi läheisyydessä? Toivoisitko, että sinne tulisi mahdollisimman vähän jätettä, jotta kaatopaikka ei ainakaan laajenisi lähemmäs tonttiasi? Lajittelu ja kierrättäminen tosiaankin kannattaa.
Suomalainen teollisuus on toiminut edelläkävijänä muovin korvaajien kehittämisessä. Puukuidusta pystytään valmistamaan jo monenlaisia vaihtoehtotuotteita muoville, ja vaikka ne eivät välttämättä kaikilta osin vielä olekaan täysin biohajoavia, niin muovin määrää pakkauksissa pystytään kuitenkin vähentämään murto-osaan nykyisestä. Ellen MacArthur Foundationin raportin mukaan vuonna 2050 muoviteollisuus käyttää 20% koko maailman öljyntuotannosta muovien tekemiseen ja tuohon mennessä merissä on enemmän jätemuovia kuin kalaa! Koska öljyvarannot eivät riitä ikuisiksi ajoiksi, on tärkeää, että toimimme suunnan näyttäjinä muoville vaihtoehtoisten materiaalien kehittäjänä ja lajittelun sekä kierrätyksen mallimaana.
Oletteko muuten miettineet sitä, että myös idässä osataan kierrättää, vaikka mielikuvamme Aasiasta saattaa olla päinvastainen? Vuonna 2018 PyeongChangin Olympialaisissa yllätyin siitä, kuinka edistynyt kierrätysjärjestelmä ja kuinka puhtaat kadut Etelä-Koreassa on. Toivotaan, että kierrätyksen esimerkki leviää mahdollisimman nopeasti kattamaan koko maapallon! Jotta lapsillammekin olisi luonto, jossa käydä lataamassa akkujaan.
Hiihtomaajoukkueessa minut tunnettiin erikoisista pohdinnoistani. Toisinaan niissä ei ollut muiden mielestä mitään järkeä, mutta usein kollegani kuitenkin jäivät mielenkiinnolla kuuntelemaan mitä päässäni tällä kertaa liikkuu. Toisinaan ne myös herättivät joukkueen jäsenet miettimään omia valintojaan ja omaa tekemistään. Pohdinnat alkoivat kysymyksellä: ”oletteko ikinä miettineet…?”
Blogimme vieraileva kirjoittaja Sami “Musti” Jauhojärvi kierrättää jätteitä ihailtavan aktiivisesti.
Aiheita miettimiselle saattoivat olla esimerkiksi paljonko maailman ravintoloihin ja hotelleihin on sävelletty taustamusiikkia. Tai mitä jos kaikki maailman kaatopaikkojen roskat siirrettäisiin yhteen kasaan; kuinka iso läjä se olisi ja olisiko sillä massapisteellä vaikutusta maapallon pyörimiseen? Entä jos aurinko sammuisi, mitä tekisitte viimeiset hetket ennen kuin maapallosta tulisi niin kylmä, ettei täällä enää voisi asua?
Oletteko ikinä miettineet kierrättämistä ja sen vaikutuksia? Kuinka pienillä teoilla voi lopulta olla merkitystä? Olen kuullut monen ihmisen sanovan, ettei kierrättämisellä tai omilla ekologisemmilla valinnoilla Suomessa ole mitään merkitystä, koska suurin osa maailman jätteestä ja saasteista tulee isoimmista teollisuusmaista. Minun mielestäni jokaisella valinnalla on merkitystä! Oman esimerkkinne rohkaisemana joku tuttavanne saattaa alkaa tehdä samanlaisia valintoja, ja muuttaa vähitellen kulutustottumuksiaan oikeaan suuntaan. Lopulta perhosvaikutus saattaa olla niin suuri, että koko maailma alkaa ajatella pallomme tulevaisuutta.
Oletteko ikinä miettineet paljonko maailman merissä on muovia? Tai paljonko ylipäänsä maailmassa tuotetaan muovia vuosittain? Vastauksia löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta: muovia tuotettiin vuonna 2016 396 miljoonaa tonnia eli 53kg jokaista maailman ihmistä kohden! Maailman meriin tästä muovituotoksesta päätyy noin 10 % vuosittain. Oletteko ikinä miettineet, mitä tapahtuisi, jos tämä määrä saataisiin kierrätettyä? Onneksi Suomessa on kehittynyt kierrätysjärjestelmä ja omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa maapallon saastumiseen.
Muovia kertyy maailman meriin noin 10 % kaikesta tuotetusta muovista.
Miten minusta sitten tuli jätteiden kierrättäjä? Siten, että vaimoni ilmoitti eräänä päivänä, että kierrätysmahdollisuus jätepiirissämme on parantunut ja kirjoitti roska-astioiden kylkeen, mitä mihinkin astiaan kuuluu: muovi, energiajäte, metalli, lasi, kaatopaikka, biojäte, keräyspaperi, pahvit, paristot, lamput, lääkkeet, sekaelektroniikkaromu ja viimeisimpänä keräysvaate. Osa lajittelusta oli jo tuttua ennestään, mm. ongelmajätteet, pantillisten pullojen ja tölkkien kierrätyksestä puhumattakaan. Se on ollut nuukalle miehelle itsestään selvyys jo pienestä pitäen.
Kierrättämisen aloitusta helpotti merkittävästi jäteyhtiöltä tullut opasvihkonen, jossa opastetaan selkein esimerkein mitä mihinkin saa laittaa. Esimerkiksi muovien osalta pakkausmerkinnät ovat selvästi näkyvillä, ja ainoastaan numero 3 eli PVC, kuuluu sekajätteeseen. Melko monesta kotimaisesta pakkauksesta löytyy muuten selkeät kierrätysohjeet, kunhan vain lukee pienenkin präntin. Kierrätyksen aloittaminen vaati hieman totuttelua, ja välillä tukea piti hakea atk-maailmasta ja käydä tutkimassa sieltä jätteelle oikeaa astiaa.
Ps. lajittelusta löytyy selkeää opastusta osoitteesta hsy.fi/jateopas ja jäteopas-sovellus on ilmaiseksi ladattavissa myös älypuhelimeen!
Sami Jauhojärvi on Loisteen energialähettiläs ja kirjoittaa kuulumisiaan blogiimme. Sami kierrättää ahkerasti ja opettaa lapsetkin samaan.
Suomen
luonto on antanut entiselle kilpahiihtäjälle Sami Jauhojärvelle paljon.
Menestyksekäs ura alkoi Ylitornion metsistä, ja luonnossa hän edelleen lataa
akkuja, purkaa energiaa, metsästää ja kalastaa. ”Jokainen meistä voi vaikuttaa arjen
hyvillä valinnoilla siihen, että puhdas luonto säilyy jälkipolvillekin”, Loiste
Energian energialähettiläs sanoo.
Huippuhiihtäjä Sami Jauhojärvi, 37, on nähnyt matkoillaan jylhiä vuoria ja kaunista
luontoa, mutta Lapin Kilpisjärveä hienompaa paikkaa ei maailmassa ole.
Entinen kilpahiihtäjä, Sami Jauhojärvi toimii Loisteen energialähettiläänä ja lupaa tuoda energiaa meidän kaikkien omaan arkeen.
”Tunne on käsittämätön, kun nousen suksilla
tunturiin ja lähden hiihtämään kohti Haltia. Suomen korkeimman tunturin laella
tunnen olevani Suomen ja lähes maailman katolla. Ympäröivä rauha ja huipulta
aukeava avaruus ovat jotain uskomatonta.”
Ylitorniolla elämänsä ensimmäiset 23 vuotta asunut
Jauhojärvi tunnetaan menestyksekkään hiihtouransa lisäksi vahvasta
luontosuhteestaan. Nykyisin hän asuu Lahden kupeessa Hollolassa
opettajavaimonsa Lauran ja poikiensa
Oivan, 7, Alpon, 3, sekä puolivuotiaan Elvi-tyttärensä
kanssa ja haluaa siirtää luonnon kunnioituksen lapsilleenkin.
”On tärkeää, että jätämme tuleville
sukupolville perinnöksi puhtaan luonnon – ja että tulevaisuudessakin olisi
vuodenajat ja lunta talvisin. Jokainen meistä voi vaikuttaa asiaan ja tehdä arjen
hyviä valintoja”, Loiste Energian brändilähettiläänä toimiva Sami Jauhojärvi
sanoo.
”Haluan
opettaa lapsilleni luonnon arvostusta”
Entinen maastohiihtäjä jos kuka tietää, että
luonto on paras paikka ladata akkuja ja purkaa energiaa. Sami Jauhojärvi on
kulkenut luonnossa pikkupojasta lähtien: samoillut, hiihtänyt, lenkkeillyt,
metsästänyt, kalastanut sekä poiminut marjoja ja sieniä.
”Haluan opettaa lapsenikin liikkumaan luonnossa.
Oleellista ei ole vain se, että luonnosta pitäisi saada konkreettista hyötyä. Siellä
myös näkee, että eläimillä on asiat hyvin ja osaa arvioida erilaisia maastoja,
metsiä ja luonnon merkkejä – se on arvokasta”, hän pohtii.
Jauhojärven mukaan jokamiehenoikeutemme ovat
ainutlaatuinen asia.
”Ne nousevat erityisen suureen arvoon maailmalla
liikkuessa. Esimerkiksi sienten poimiminen saattaa olla monessa maassa
kiellettyä, mikä tuntuu meistä suomalaisista ihan hullulta.”
Hän muistuttaakin, kuinka onnekkaita olemme,
kun puhtaat metsät ja kansallispuistot ovat jokaista lähellä.
”Alpeilla mennään gondolihissillä ensin ylös
vuoristoon, Lapissa jokainen voi itse päättää, mihin suuntaan lähtee. Mikä siinä
on hiihdellessä, kun kevätaurinko paistaa, on sopiva hankikanto, riekot ovat
soitimella ja kotka lehahtaa yläpuolella. Jatkat järven jäälle ja tiedät, että
siellä on taimenta ja rautua järvi täynnä. Sitä luonto puhtaimmillaan on.”
Sami Jauhojärvi sanoo, että arjen pienet teot ratkaisevat. ”Meillä lamput eivät pala turhaan eikä telkkari ole päällä, jos kukaan ei sitä katso. Myös kotimme huonelämpötilaa on mietitty niin, että kaikilla on hyvä olla, mutta jo parin asteen vähentäminen laskee energiankulutusta.”
”Kolmevuotias
poikanikin osaa jo kierrättää”
Keväällä 2017 Sami Jauhojärvi jätti kilpaladut
taakseen. Nykyisin hän nauttii eniten, kun saa viettää tavallista perhearkea. Hiihtäjälegenda
ei järjestä lapsilleen mitään ”sirkustemppuja”, vaan touhuaa heidän kanssaan
mieluummin vaikka yhdessä pihalla.
”Ei ole olemassa laatuaikaa, on vain aikaa. Sitä
kuuluisaa omaa aikaa en tarvitse: minulle oma aika on aikaa perheen kanssa. Sain
olla itsekseni riittävästi hiihtäjän ammatissa – hotelleissa sai nimittäin maata.
Kilpaurheilijan ammatti oli hieno elämänvaihe, mutta nyt on vielä hienompi vaihe
menossa.”
Jauhojärvi kertoo, että perheen arkirutiineihin kuuluu vahvasti esimerkiksi kierrättäminen.
”Meiltä löytyy kymmenkunta erilaista
roska-astiaa. Se on ihan itse opeteltu juttu, sillä minun tai vaimoni
lapsuudenkodeissa ei aikoinaan niin laajasti kierrätetty.”
Ennen kuin Jauhojärvet muuttivat vuonna 2015 nykyiseen
omakotitaloonsa Hollolaan, he asuivat Rovaniemellä ja Lahdessa. Sami Jauhojärvi
oppi kierrättämään jo pohjoisessa, kun taloyhtiön pihalla oli siihen
mahdollisuus.
”Nyt kierrätämme muovit, paperit, pahvit,
kompostoitavan jätteen, lasin, metallin, patterit, lääkkeet… Keräämme autotallin
yhteen nurkkaan roskat. Kun kasa on riittävän iso, tyhjennämme ne
kierrätyspisteeseen.”
Perheellä on polkupyörään kiinnitettävä
peräkärry, jonka Jauhojärvi lataa usein täyteen roskia ja pojat lähtevät
viemään niitä.
”Lähimmälle kierrätyspaikalle on matkaa vain pari kilometriä. Mennessämme noukimme vähän roskia tien varresta. Ja totta kai pikkuherroja kiinnostaa, jos siellä on pantillisia tölkkejä tai pulloja. Pojat ovat sen ikäisiä, että he osaavat aika hyvin lajitella. Esimerkiksi kolmevuotias kysyy jo, että mihin roskiin mikäkin menee.”
”Urheilusponsoriksi
voi ryhtyä kuka tahansa”
Sami Jauhojärvi sanoo miettivänsä nykyisin myös energiankulutustaan entistä tarkemmin. Oma talo lämpiää maalämmöllä. Sähkösopimuksena perheellä on Loisteen Olympiasähkö, joka on Loisteen ja Olympiakomitean yhteinen tuote: Loiste ohjaa jokaisesta käytetystä kilowattitunnista 2,5 prosenttia suoraan nuorten lahjakkaiden urheilijoiden olympiavalmennukseen.
Olympiasähkö ei maksa asiakkaalle ylimääräistä – urheilusponsoriksi voi siis ryhtyä helposti kuka tahansa. Jauhojärven mukaan on hienoa, että Loiste on mukana tukemassa nuoria urheilijoita.
”Suomessa urheilusponsorointia ei ole osattu
tuotteistaa lähellekään yhtä hyvin kuin vaikka Ruotsissa, joka on siinä ihan
pohjoismainen keulakuva. Olympiasähkön tyyppisiä tuotteita pitäisi olla enemmänkin:
asiakas tietää selkeästi, että ostamalla tämän tuotteen tuen nuorisourheilua.”
Suomessa nuorisourheilu on pitkälti vanhempien
rahapussista kiinni – ja vanhempien tulotasosta riippuen tasa-arvo-ongelmat
voivat olla suuriakin.
”Kaikilla ei ole varaa harrastaa, ja
seuratoiminnalla on rajalliset resurssit. Mitä enemmän seuratoiminta ja
nuorisourheilu saavat tukea, sitä paremmin varmistamme sen, että meillä on
menestyjiä myös tulevaisuudessa.”
Sami Jauhojärvi valmentaa 21-vuotiasta Aleksi Parttimaata, joka on asettanut tähtäimensä Pekingin vuoden 2022 talviolympialaisiin. ”Yhteistyömme alkoi toukokuussa 2018. Aleksi on ikäisekseen kypsä valmennettava, joka tuntee oman kroppansa ja osaa ajatella ja kyseenalaistaa asioita.” Roosa Vantaala, 17, tavoittelee hiihdossa nuorten kansallista kärkeä, jonka saavuttamiseen konkarin neuvot ja opit ovat tervetulleita.
”Opettelen
kalenterin hallintaa”
Pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan muun
muassa parisprintin olympiakultaa ja kahdesti MM-pronssia voittanut Sami
Jauhojärvi ei ole suinkaan irtautunut hiihdosta – päinvastoin. Hän työskentelee
Ylen hiihtolähetyksissä kommentaattorina, osallistuu luento- ja pr-tapahtumiin,
tekee suksi- ja sauvatestejä sekä valmentaa Lahdessa asuvaa nuorta
hiihtolupausta Aleksi Parttimaata.
”Kun lopetin kilpailemisen keväällä 2017,
minulla oli nopeasti saman vuoden marraskuuhun asti sovittuna enemmän töitä
kuin olin ajatellut koko vuoden aikana tekeväni. Olen vähän huono sanomaan ei,
mutta harjoittelen kalenterin hallintaa. Jos minulla on päivä vapaata, siihen
ei välttämättä tarvitse ottaa töitä. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin olen
pystynyt pitämään viiden viikon kesäloman.”
Reissupäiviä Jauhojärvellä on edelleen, mutta
nykyisin valtaosa niistä on kotimaassa.
”Koetan järjestää työni niin, että lähden
varhain aamulla ja tulen illaksi kotiin. Lapsille on tärkeää, että olen kotona heidän
mennessään nukkumaan. Minulla on 700 kilometrin raja, jolloin ajan vielä kotiin
enkä jää yöksi hotelliin.”
Kuntoaan hän pitää yllä hiihtämällä, juoksemalla
tai kotisalilla mutta ei enää pakolla tai verenmaku suussa. Pakko lähteä loppui
kaksi vuotta sitten.
”Vaimo aina välillä ilmoittaa, että olisikohan
syytä käydä lenkillä, kun pinna alkaa kiristää. Olen ymmärtänyt, että joskus 15
minuutiksikin kannattaa lähteä, siitä on jo hyötyä ja tulee hyvä mieli. Ennen
mentaliteettini oli suurin piirtein, ettei alle kahden tunnin lenkkiä varten
viitsinyt edes vetää kamppeita päälle.”
Jaa artikkeli ja seuraa meitä
20
Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen blogissamme.
Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön. OKLue lisää
