Vieraileva kirjoittajamme, asiakkaamme ja Olympiasähkön energialähettiläämme Sami “Musti” Jauhojärvi pohtii juuri tämän hetken polttavinta aihetta, koronavirusta, omasta näkökulmastaan. Mitkä ominaispiirteet yhdistyvät pandemian aikana ja huippu-urheilijan normaali elämässä?
Maailma on nyt melkoisessa myllerryksessä, jonka lopulliset kokonaisseuraukset selviävät vasta vuosien kuluttua. Minun pieni pääkoppani ei osaa edes ajatella maailmanlaajuisia henkilö- ja taloudellisia menetyksiä mitä nyt voi aiheutua. Pandemian ja joihinkin maihin julistetun hätätilan myötä valtiot ovat joutuneet sulkemaan rajojaan, sekä rajoittamaan liikkuvuutta ja kokoontumisia. Myllerryksellä on omat vaikutuksensa myös minulle yrittäjänä.
Asiakastilaisuuksien hoitamiset, hiihdon asiantuntijakommentaattorin hommat, messut yms. tapahtumat on peruttu, joten suurin osa tulevien kahden kuukauden töistäni on jo peruuntunut. Enkä liene ainoa, jolle tämän hetken tilanne aiheuttaa merkittäviä muutoksia kalenteriin! Kaikista näistä viranomaisten suosituksista ja kielloista minulle tulee entisenä urheilijana olo paluusta normaaliin, tavan ihmisen näkökulmasta rajoitettuun elämään. Samalla minulla on huoli nykyisten urheilijoiden mahdollisuudesta harjoittaa ammattiaan tällä hetkellä.
Urheilijalle tärkeintä on terveys
Urheilijalle, ja kaikille muillekin oman kroppansa työssään likoon laittaville, terveenä pysyminen on yksi tärkeimpiä asioita. Urheilijan puolustusjärjestelmä on tavan ihmiseen nähden jatkuvassa hälytystilassa, koska kehoa on rasitettu kovan harjoittelun myötä äärimmilleen. Tällöin myös riski sairastua on normaalia suurempi. Sairastumisten ennaltaehkäisemiseksi, esimerkiksi ennen tärkeitä kisatapahtumia, urheilijat pyrkivät välttämään kaikkea ylimääräistä kontaktia ulkopuolisten henkilöiden kanssa. Infektioon sairastuminen tarkoittaa nimittäin sitä, että kropan suorituskyky palautuu sairastumista edeltävälle tasolle aikaisintaan kaksi viikkoa parantumisesta.
Työntekijälle sairastumisella ei välttämättä ole yhtä merkittäviä, uraan liittyviä seurauksia kuin tavoitteeseen tähdänneellä urheilijalla, ja kyky tehdä töitä normaalisti palautuu urheilijaa nopeammin. Esimerkiksi olympialaiset järjestetään vain joka neljäs vuosi, ja väärään aikaan sattuneella sairastumisella urheilijan usean vuoden työ saattaa mennä hukkaan, kun ei pääse osallistumaan kilpailuun. Toipilasvaiheessa suoritetulla, epäonnistuneella olympiaesityksellä urheilijan uskottavuus, maine ja taloudelliset mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan saattavat loppua kertaheitolla. Työntekijä, joka on valmistellut jotakin asiaa pitemmän aikaa voi erittäin suurella todennäköisyydellä siirtää h-hetkeä myöhempään ajankohtaan, mutta urheilussa startti tapahtuu ennalta sovittuna päivänä ja kellonaikana, olit viivalla tai et!
Meillä kyläillään terveenä ja vain käsipesun jälkeen
Lopetin kilpaurani kolme vuotta sitten, ja samalla päättyi vuosia kestänyt stressi terveenä pysymisestä! Urheilijana sairastuminen tarkoitti aina sitä, että en voinut suorittaa työtäni, oli kyse sitten kilpailuista tai peruspäivistä harjoittelun parissa. Huippu-urheilussa ei riittänyt se, että sitoutin tavoitteeseeni itseni, vaan siihen piti sitouttaa koko perhe ja lähipiiri. Vaimonikin joutui tekemään urani aikana paljon ratkaisuja, jotka eivät aina olleet helppoja perustella tuttavillemmekaan.
Urani aikana meitä pidettiin outoina ja jopa friikkeinä terveyden suhteen. Ystäväperheemme, joiden kanssa olimme säännöllisesti tekemisissä, ymmärsivät kyllä, että meille ei ole tulemista, jos perheessä joku vaikutti edes hiukan sairaalta. Kaikille tuttavaperheille asian ymmärtäminen ei aina ollut ihan yhtä helppoa. Vierailua ehdottavilta tuttavilta kysyimme aina ovatko he terveenä: ”Ai miten niin, onko meillä joku kipeänä? Ehkä jollakin valuu vähän nokasta räkä…”-ihmettelyyn oli selkeä vastaus ”Silloin ette ole tervetulleita meille kylään, sillä MEILLÄ valmistaudutaan arvokisoihin!”, oli vaimoni vastaus. Ai miksi minä en ollut vastaamassa kysymykseen? Koska olin pääosan kaudesta reissussa, eikä minulla tiiviin reissaamisen vuoksi juurikaan ollut ystäviä työyhteisöni ulkopuolella.
Uravalintani johdosta vaimoni mm. jättäytyi kotiin hoitovapaalle ylimääräiseksi vuodeksi, jotta lapsia ei tarvinnut viedä hoitoon, missä lasten sairastuminen olisi ollut enemmän kuin todennäköistä, ja ettei hän olisi työpaikaltaan peruskoulusta kantanut ylimääräisiä taudinaiheuttajia kotiimme. Tällä pyrimme varmistamaan, että minulla oli mahdollisimman paljon terveitä harjoituspäiviä ja sain valmistautua rauhassa arvokisoihin. Aikuisille asia oli vielä jotakuinkin perusteltavissa, mutta 5-vuotias esikoisemme ei aina ymmärtänyt, miksei saa tavata kavereitaan, jotka ovat eri bakteerikannassa kuin perheemme, toisin sanoen käyvät päiväkodissa. Tämä eri bakteerikannan tiukin järjestely oli kuitenkin voimassa perheessämme vain viimeisinä viikkoina ennen kauden päätapahtumaa. Tiedän, että em. asiat vaikuttavat todella itsekkäiltä, mutta sellaista on huippu-urheilijan normaali arki. Jatkuvaa pöpöjen pelkäämistä ja suorituksen maksimoimista. Ystävämme pitivät, ja pitävät yhä edelleen, meitä neuroottisina käsien pesijöinä. Kun meille tulee vieraita, niin yhä edelleen he tulevat pirttiin käsipesun kautta. Ja se on meidän arkeamme, meille normaali käytäntö!
Huippu-urheilijan normaali on rajoitettua
Tällä hetkellä riskiryhmiin kuuluvat ihmiset elävät samanlaisessa tilanteessa kuin huippu-urheilijat valmistautuessaan kauden päätapahtumaan. Riskiryhmän ihmisillä kyse ei kuitenkaan ole pelkästään intohimosta, työstä ja elannosta, vaan koko elämästä! Sen vuoksi huippu-urheilijan normaalit käytänteet, eli kontaktien rajoittaminen minimiin ja jatkuva käsien pesu ja käsidesin käyttö, ovat nyt kaikkien ihmisten normaalia elämää. Siihen on tarvittu valtiojohtoinen opastus, ei pelkästään urheilijan ”itsekäs” päätös oman unelman tavoittelusta. Urheilijana minulla oli oikeus kieltäytyä kaikesta mikä ei tukenut tavoitteeni saavuttamista. Siitä oikeudesta jouduin luopumaan välittömästi, kun paketoin urani keväällä 2017. Ei-oikeuteen liittyi kuitenkin myös vastuu. Vastuu tehdä tulosta. Ennen kaikkea olin vastuussa tuloksenteosta itselleni, mutta myös ihmisille, jotka tekivät paljon työtä unelmani mahdollistamiseksi, sekä yhteistyökumppaneille, jotka taloudellisesti mahdollistivat urheilu-urani. Nyt koronaepidemian hillitsemiseksi monille työntekijöille on suositeltu etätöiden tekemistä. Toivon, että ihmiset ymmärtävät oman vastuunsa työnantajaansa kohtaan, eikä käy niin, että työn tuottavuus tippuu, kun ei olla pomon valvovan silmän alla.
Huippu-urheilu ei tunne sanaa kompromissi
Viime viikolla sytytettiin Olympian lehdossa auringonsäteiden avustamana olympiasoihtu, jonka määränpäänä on Tokio ja kesäolympialaiset. Koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta johtuen lähes kaikki urheilutapahtumat ympäri maailmaa on tällä hetkellä peruttu, eikä kukaan tiedä vielä, miten käy tulevien olympialaisten. Suomessa ja muuallakin maailmassa osalla urheilijoista on vielä olympiaraja rikkomatta. Pitkin kevättä ja alkukesää piti olla kilpailuja, joissa urheilijat voivat em. rajoja rikkoa, mutta nyt näyttää siltä, että Kansainvälinen Olympiakomitea joutuu soveltamaan sääntöjään tässä poikkeustilanteessa. Rajojen rikkomista enemmän olen huolissani siitä, että urheilijat eivät olosuhteiden pakosta pääse harjoittelemaan suunnitelmiensa mukaan. Toisin sanoen eivät saa tehdä työtään.
Moni työntekijä olisi onnellinen saadessaan viikkojen ylimääräisen loman, mutta motivoituneelle, tavoitteelliselle huippu-urheilijalle tilanne on henkisesti sietämätön. Huippu-urheilu ei tunne sanaa kompromissi, mutta nyt siihen ollaan väistämättä ajautumassa. Suomessa monet urheilijat harjoittelevat kuntien ylläpitämillä suorituspaikoilla, ja nyt vaikuttaa siltä, että kaikkea toimintaa julkisilla paikoilla tullaan rajoittamaan. Pahimmassa tapauksessa urheiluhallit suljetaan, kuntosalit pidetään kiinni, eikä muitakaan suorituspaikkoja hoideta. Leiritykset ulkomailla on peruttu, mikä on ymmärrettävää epävarman tilanteen vuoksi.
Ne, jotka ovat voineet luoda muista riippumattoman harjoitusmahdollisuuden itselleen, ovat nyt selkeässä etulyöntiasemassa tuloksenteossa lähiaikoina. Näyttää siltä, että vahvimmat ja kekseliäimmät selviävät vähäisimmin vahingoin tästä tilanteesta. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön ylilääkäri toivoi YLEn haastattelussa kunnilta joustoa urheilijoiden harjoitusolosuhteiden mahdollistamiseksi. Hän toivoi päättäjiltä maalaisjärkeä asioiden järjestämiseen, ja esitti myös vahvan huolensa lasten liikkumisesta, kun suurin osa harrastustoiminnoista on keskeytetty.
Maalaisjärjen käyttö on toivottavaa
Maalaisjärjen käyttöä minäkin toivon kaikkiin asioihin. Ja vastuutan teitä vanhempia liikkumaan ja liikuttamaan läheisiänne mahdollisuuksien mukaan. Aina ei tarvitse lähteä liikkumaan, vaan sitä voi tehdä ihan kotonakin. Pihalla voi pelata ja jumpata, sisällä voi tehdä vaikka oman kehon painolla kuntopiiriä ja metsään voi lähteä lenkille pelkäämättä virustartuntaa. Koska urheilu on kaikista maailman turhista asioista tärkein, kannattaa siitä tässäkin tilanteessa pyrkiä nauttimaan mahdollisimman paljon. Vaikka nykytilanteella on merkittävät vaikutukset huippu-urheiluun, niin se on kuitenkin vain urheilua. Tärkeintä nyt on saada maailmanlaajuisesti tilanne rauhoittumaan ja taata ihmisille mahdollisimman turvallinen tulevaisuus!
Parempia huomisen uutisia odotellessa!
Musti
ps. oletteko ikinä miettineet mitä televisiosta näytettäisiin, jos sieltä ei tulisi urheilua?
